Meidän tarinamme
Saaga Graphic on Oulussa toimiva isän ja tyttären perheyritys. Yrityksemme avulla autamme yrityksiä, joilla ei ole aikaa tai osaamista panostaa omiin somekanaviinsa. Yrityksemme tavoitteena on saavuttaa omia ja asiakkaittemme unelmia. Haluaisimme pystyä työllistämään paljon nuoria yritykseemme. Koska ketkä osaisivatkaan someen liittyvät asiat paremmin, kuin itse nuoret jotka ovat somessa muutenkin kaiken aikaa?
Isän ja tyttären yritystarina alkoi, kun Saaga oli 5 vuotias eli reilu kymmenen vuotta sitten, jolloin isä ja tyär
suunnittelivat Saagan nimeä kantavan vaatemalliston, joka sisälsi myös hyväntekeväisyys ”hyväpaita” -
tuotteen.
Nuo suunnitelma jäivät haaveilu asteelle, mutta nyt kymmenen vuotta myöhemmin haaveet yhteisestä yrityksestä käyvät toteen, kun perustimme Saaga Graphic Oy:n jonka tavoitteena on auttaa asiakkaita
audiovisuaalisessa markkinoinnissa.
Huomasimme, että etenkin sosiaalisenmedian käyttö pienissä ja keskisuurissa yrityksissä oli todella
vaihtelevaa ja koska kyseessä on alati nouseva trendi ja nykyään erittäin tärkeä osa yrityksen markkinointia, koimme tarpeelliseksi auttaa tulevia asiakkaitamme.
Otimme yhteyttä kymmeniin yrityksiin, josta saamamme palaute oli pelkästään positiivista, joten uskalsimme perustaa yhtiömme.
Vaikka yhteistyö teinin ja "vanhuksen" välillä onkin välillä pomppuista, on se mielettömän antoisaa. Tietenkin isä tuntee suurta ylpeyttä
tyttären tarmokkuudesta, sitoutumisesta sekä tarkkuudesta, jolla Saaga toimii.
Tervetuloa mukaan meidän matkalle!